Gloomkiller

Kocsis Ruben "Ruben"

vKTV-F vPVA vFIN KVA BH VK3 TK3 RH-FL A
Rotu, sukupuoli Pitkäkarvainen collie, uros
Syntymäaika 11.10.2019
Väritys Blue merle
Säkäkorkeus 58cm
Rekisterinumero VTR-22551
Omistaja Gloomkiller
Kasvattaja Kocsis evm.

"Ruben on porukkamme ehkä sitä hiljaisinta kastia, koira joka mielummin seurailee maailman menoa aina vähän sivummalta. Tai seuraileeko lainkaan, joskus tuntuu että Ruben vaan tuijottelee kauas horisonttiin ja miettii niitä syntejä syviä. Ja on saanut tuttavaporukassa yhdeksi nimekseen taivaanrannan maalari juuri tämän luonteensa perusteella. Tähän yhteyden luominen on aina ollut ihan oma juttunsa verrattuna muihin verrattuna, ei nimittäin namit/lelut/mitkään kikkaspoppas-konstit toimi jos koira on siellä niin sanotusti omissa haavemaailmoissaan. Yleensä siis mennäänkin aikalailla koiran oman ajatustoiminnan mukaan, Ruben kun on yhteistyöhaluinen sitten kun sille päälle sattuu. Tuntuu kuin tässä puhuisi jo kissasta, tosin mistä sitä tietää jos urokseen onkin jollain konstilla sekoitettu kissa-geenejä. Se kyllä selittäisi ja paljon! Omalla tavallansa varsin söpöä että porukassa on tällainenkin koira, toista samanlaista haaveilijaa ei varmasti tule löytymään ainakaan meidän porukasta.
Tämä sama luonnekäyttäytyminen kohdistuu siis niin vieraisiin/kuin tuttuihinkin ihmisiin sekä koiriin. Haaveilultaan Ruben ei koskaan ole ollut aggressiivinen, saati esittänyt dominanssia millään tavalla. Tuollainen ikään kuin omissa haavemaailmoissaan leijaileva suipponokka.

Sanotaan suoraan, jos koirasi on Rubenin kaltainen haihattelija ja haaveilija, älä ole itse liian tosikko. Tai vaadi koiralta asioiden tapahtuvan nyt heti ja nopeasti. Tällaisen koiran kanssa treenailu on välillä kun hidastettua elokuvaa, tai siltä se joskus tuntuu. Ei tuo tyhmä ole, tekee vain asiat omalla painollaan jahka ehtii. "Ei olla jäniksen selässä"-lause sopisi tälle urokselle kuin kirsu kuonoon. Etenkin ensimmäisinä treenikertoina oli naurussa pitämistä, kun käskyt ja ohjeistukset oli annettu ja menin itse niiden mukana, niin Ruben siellä lähtöpaikalla vaan katseli aivan muualle ja oli kuin ei olisi kuullutkaan äsken mitään. Ihankuin olisi taas jossain omassa universumissaan."

Luonneominaisuudet
Hermorakenne: 4
Kestävyys: 5
Ketteryys: 3
Kovuus: 4
Laukauspelottomuus: 5
Nopeus: 4
Puolustushalu: 3

Rohkeus: 3
Taisteluhalu: 4
Terävyys: 4
Vainutyöskentely: 5
Vilkkaus: 3
Voima: 3
Älykkyys: 4

i. Kocsis Skilful evm.
tricolour
ii. Tuntematon evm.
ie. Tuntematon evm.
e. All-Round Eyes evm.
blue merle
ei. Tuntematon evm.
ee. Tuntematon evm.
Sisaruskatras
Ei sisaruksia
Jälkeläiset
Ei jälkeläisiä

Palvelus (Viesti)
24.05.2021 - Cannibal Kids - PAKK - runaway - PAKK1 BH (74p.)
18.08.2021 - Kilpailukeskus Sparkle - ALO - Crissu - ALO2 Vk1 (253p.)
27.08.2021 - Foxphoria - AVO - Dee - AVO1 Vk2 (280p.)
06.10.2021 - Foxphoria - VOI - Dee - VOI1 Vk3 (279p.)
14.10.2021 - Foxphoria - VOI - Dee - VOI1 Vk3 (299p.)
28.11.2021 - Foxphoria - VOI - Dee - VOI1 Vk3 (284p.)
Paimennus
21.05.2021 - Quarterback - Perusrata - Enyo - Suoritettu! (43p.)
14.07.2021 - Vulture - A I - Sienna - vKUPI (67p.)
18.10.2021 - Coyote Flowers - A II - Nessu - vKUPI (70p.)
26.11.2021 - Joystorm - A III - Dee - vKUPI (89p.)
Tottelevaisuus
14.07.2021 - Joystorm - ALO - Dee - 1 -tulos (96p.)
23.09.2021 - Coyote Flowers - ALO - Nessu - 1 -tulos (81p.)
18.11.2021 - Electra - AVO - Trip - 1 -tulos (97p.)
28.11.2021 - Joystorm - AVO - Dee - 1 -tulos (78p.)
13.12.2021 - Lindgård - VOI - alina - 1 -tulos (119p.)
31.01.2022 - Hulivili - VOI - Salama - 1 -tulos (115p.)
20.02.2022 - Hulivili - EVL - Salama - 1 -tulos (89p.)
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
Pelastus
12.07.2021 - Foxphoria - PESO - Dee - RH-E (102p.)
30.08.2021 - Foxphoria - PEJÄ A - Dee - RH-F A (287p.)
18.11.2021 - Coyote Flowers - PEJÄ B - Nessu - RH-F B (259p.)
27.12.2021 - Coyote Flowers - PEHA A - Nessu - RH-FL A (206p.)
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
Koiratanssi (♫ Tyyppaa Viel, 271/250p.)
29.06.2021 - Hippulat Vinkuen - Freestyle - Nessu - 40p.
13.07.2021 - Indigo Land - Freestyle - Dee - 50p.
14.08.2021 - Gloomkiller - Freestyle - Crissu - 23p.
18.09.2021 - Indigo Land - Freestyle - Dee - 28p.
19.09.2021 - Indigo Land - Freestyle - Nessu - 40p.
23.10.2021 - Coyote Flowers - Freestyle - Nessu - 40p.
29.10.2021 - Hulivili - Freestyle - Salama - 50p.
Näyttelyt
20.10.2021 - Pohjoismaiden voittaja - AVO - Nikke - EH
30.12.2021 - Maailman voittaja - AVO - nisha - ERI
26.02.2022 - Pohjoismaiden voittaja - AVO - Nikke - EH
13.03.2022 - Pimeyteen Kadonnut - AVO - Nikke - EH
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00