Tervetuloa!

Asustelemme ihan täällä Suomenmaalla, Raahen seutuvilla.
Kennelissä kasvatetaan venäjänvinttikoiria, mutta joskus lauman sekaan saattaa eksyä muunkin vinttarirodun edustaja.

Mielenkiinto näihin upeisiin vinttikoiriin iski jo pitkän aikaa sitten, koska tässä rodussa vaan on sitä jotain.
Yleensä minua näkee enemmän paimenkoirien kanssa hääräämässä muutaman muun kennelin toimesta, mutta tällä kertaa halusin kokeilla jotain itselle ihan uutta rotua.
Mietin pitkän aikaa että mikä ihme voisi olla semmoinen rotu, johon ihastuisin ja se veisi niinsanotusti mennessään.
Jostain syvältä mielen syövereistä mieleen juolahti vinttikoirat. Ja yhtenä syynä olikin, että aikoinaan IRL-maailmassa meillä kotona asui aivan ihana irlanninsusikoira uros. Irlikset ei kuitenkaan tuntuneet siltä omalta rodulta vinttareissa, joita haluaisin pääpainoitteisesti alkaa kasvattamaan kennelissäni. Jonkin aikaa muita vinttikoirarotuja selaillessani jäin jumiin venakoihin
Tässä on ehdottomasti se rotu minkä haluan kasvatusroduksi meille.

Kaikkeudessaan venäjänvinttikoira on vaan kaunis rotu. Se on melkeimpä kuin se kallis koriste-esine siellä vitriinin päällä, niin huomiota herättävä ja hieno. Ja jopa yllättävän monipuolisiksi harrastus/kisakavereiksi on kennelissä asuvat koirat osoittautuneet.
Ei lajimahdollisuudet jää vain näyttelyihin ja juoksukisoihin. Ehdottomasti suosittelen vinttikoiria muillekin!

Kasvatuspuolella tarkoituksena on aina ollut tuoda mahdollisimman hyvin uutta verta virtuaalipuolelle. Toki Steppareiden nimen alle syntyy suvullisiakin pentueita toisinaan, joissa taas tähdätään terveiden- ja laadukkaiden sukulinjojen jatkumiseen tulevaisuudessakin.
Pentueiden kohdalla tärkeämpää on ehdottomasti laatu kuin määrä, vanhemmat harkitaan tarkoin yhdistelmiä suunnitellessa.
Sen vuoksi meiltä ei kovin usein pentueita lähde v-maailmaa valloittamaan.

~ Crissu
Sähköposti - Karvaturrit (Cookiemonster)

Jos nyt et vieläkään oikein päässyt jyvälle mikä virtuaalikennel on, suosittelen lukemaan virtuaalikoiramaailman esittelyn

Kurkkaa myös

Super Fast
Lasikeijun
Saragis
Gazer's
Phosphenes
Pikapuuron
Qazarat